Tervetuloa Pienryhmään

 
Moni kaipaa jumalanpalvelusten lisäksi syvempiä ja rauhallisempia kohtaamisia toisten ihmisten kanssa. Pienryhmissä on mahdollisuus tutustua seurakuntalaisiin, kasvaa hengellisesti ja rakentua toisten kanssa yhteisestä uskosta.
 
Osa pienryhmistä kokoaa tietyn alueen ihmisiä yhteen, mutta kävijöiden yhteinen nimittäjä voi olla myös ikä tai elämäntilanne. Kokoontumisissa voidaan ylistää, rukoilla, pureutua sunnuntain jumalanpalveluksen saarnaan, käydä systemaattisesti läpi jotakin kristillistä kirjaa tai muuta valmista materiaalia. Rikkautta on se, että pienryhmät ovat erilaisia.
 
Ihmisten välinen yhteys on pienryhmissä, kuten seurakunnassakin, keskeistä, sillä Jumala käyttää sitä muovatessaan meitä. Moni on kokenut pienryhmissä Jumalan apua ja rakkautta toisten ihmisten kautta, saanut jakaa taakkojaan, tullut kannetuksi esirukouksissa tai virvoittunut seurassa. Toisen lausumat sanat jäävät joskus sydämelle ja muuttavat meitä, jonkun kokemus elävästä elämästä rohkaisee meitä omalla tiellämme, Jumala toimii monin tavoin.
 
Pienryhmät antavat, mutta ne myös haastavat meitä laittamaan itseämme likoon, jakamaan elämää toisten kanssa, jopa astumaan jonkun ihmisen kodin ovesta sisälle. Armoa on se, että saamme olla sellaisia kuin olemme. Pienryhmässä saamme elää todeksi aitoutta, jota seurakunnan arvojenkin mukaan kaipaamme - saamme itkeä itkevien kanssa ja iloita iloitsevien kanssa!
 
 

Avoimia pienryhmiä

Olet tervetullut osallistumaan pienryhmiimme. Ohessa on joidenkin pienryhmiemme kuvaukset, ota rohkeasti yhteyttä. Aikataulut tarkemmin seurakunnan kalenterista, Perkkaalla kokontuvat pienryhmät löydät osoitteesta Upseerinkatu 5.
 
Leppävaaran solu 
Leppävaaran solu on parillisilla viikoilla tiistaisin klo 18-20.  
Solu kokoontuu Koivusilla, osoitteessa Kirkkonummentie 12B. Syyskaudella kokoonnumme 14.12.2010 saakka. Lisätietoja saa Jaana Koivuselta 040-5470354
 
Raamattupiiri  
Raamattupiiri kokoontuu joka toinen torstai klo 18-20 Perkkaalla Pappilassa. Tutkimme vanhaa testamenttia, yleiskuvaa tärkeimmistä VT:n henkilöistä. Päivämäärät ja lukusuunnitelma löytyy Google kalenterista. Ryhmään mahtuu uusia jäseniä noin 5 kpl.
Lisätietoa ryhmästä  Mikko Laakkonen / mikko@tuikku.net
 
Mammat ja muksut –piiri
Mammat ja muksut –piiri on tarkoitettu kotona olevien äitien ja lasten kohtauspaikaksi. Ohjelmassa alkupiiri lapsille, tutustumista/kuulumisten vaihtoa, rukousta ja Raamatun tutkimista Ilosanomapiiri –aineiston mukaan. Lopuksi tarjolla nyyttärilounas. Piiri kokoontuu parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 9.30 – 12 Perkkaalla. Tervetuloa mukaan! Ilmoittautumiset ja lisätiedot: satu.selanne@gmail.com
  
Äidit yhdessä (moms in touch)
Kansainvälinen yhteiskristillinen naisten järjestö, joka rukoilee lasten ja koulujen puolesta. Kokoonnumme maanantaisin klo: 10-11 Perkkaan Pappilassa, Upseerinkatu 5.
Tiedustelut: Mirkka Salmensaari puh. 050-569 5690
Tietoa moms in touch järjestöstä: www.momsintouch.org
 
Alfa-pienryhmä
Alfa-pienryhmä on tarkoitettu kaikille niille henkilöille, jotka ovat käyneet seurakuntamme järjestämän Alfa-kurssin. Pienryhmään otetaan uusia jäseniä jokaisen Alfa-kurssin jälkeen.
Pienryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18-20. Kokoonnumme erikseen sovituissa paikoissa.
Lisätietoja saa Tero Tukiaiselta puh. 045 636 5175